Kirjoittaja Aihe: Hannu Salama Kouvolan Sikamessias-kohusta: Taiteen sanomaa ei pidä sivuuttaa  (Luettu 90 kertaa)


teettekö samanlaista myös muista uskonnoista?

  • Vieras

Mikäs Harro Koskisen mainoskampanja täällä nyt on? Miksi pitää vielä soitella perään kun uutinen alkaa jo painua taka-alalle? Onko Sanomien tarkoitus aiheuttaa eripuraa lukijoissaan kun selvästi moni on teoksesta näreissään?  Onko jutun tekijä YT-neuvotteluiden alainen ja näin tekee itseään tykö?

Näitä olen niin maan perusteellisesti pohtinut.


Samalla laitoksella syntynyt

  • Vieras

Toki uskonnoista pitää puhua ja kirjoittaa.  Ikätoverini Hannu Salama kirjoitti suomalaisesta juhannuksesta 1960-luvulla ja sellaistahan elämä silloin oli.  Seksivallankumousta ei vielä ollut, mutta viinaa vedettiin samalla potentiaalilla, kuten vuosikymmenten ajan oli tehty.

Katson jumalanpalveluksia YLEstä, joka on kansan sivistyslaitos.  Viimeksi ortodoksinen Tampereelta.  Kirkon tiedotuskeskus pitää huolen, että kaikki uskontokunnat pääsevät ääneen.   Moskeijasta en ole kuitenkaan nähnyt lähetystä, vaikka kuvia rukouksista näkyykin mediassa.

Taiteilijat kokevat maailman eri tavalla kuin tavallinen tallaaja.  Näin on ollut siitä lähtien, kun ensimmäiset kivipiirrokset hakattiin asuinluolien seinille tai savesta muokattiin tunnistettava ihmishahmo.  Sika ja Ihminen ovat samaa alkuperää jostain tähtien takaa.  Älkäämme siis ottako murheita tosiasioista.


Suomi on maallistunut maa

  • Vieras

Montako myönteistä juttua lehdissä on ollut kautta-aikain Jeesuksesta ja kristinuskosta, aika monta. Uskovaisilta on kadonnut näissä asioissa suhteellisuuden taju. Itse kuulin täälä viikolla ensimmäisen kerran sikamessias teoksesta, vaikka mittarissa on melkein 60. Uskovaiset ovat sitä mieltä , että he määrittelevät arvot, mutta yhteiskunta on maallistunut hyvin paljon ja se saisi myös näkyä.


Ossi Aisamaa

  • Vieras

Vähän ihmetyttää tuo ihmisten herkkähipiäisyys. Tulee ihan mieleen kirkonmiesten vastustus kun Michelangelo maalasi alastomia ihmisiä Viimeiseen tuomioonsa.

En ole tuota Sikamessiasta nähnyt, mutta ehdottomasti katson jos vain esillä vielä on.

Kannattaa ehdottomasti tutustua myös Johannes Heinosen tuotantoon. Häntä kuvaillaan surrealistiksi, joka vangitsee kuvailtavan sisintä. Naivistisia piirteitä toki myös on. Tarja Halonen ja Timo Soini ovat parhaimpien maalausten taustalla, Niinistökin hyvin esillä.